Pankkien viestintä ja talouspuhe sosiaalisessa mediassa

Pankkien viestintä ja talouspuhe sosiaalisessa mediassa

Tutkimushankkeessa tarkastellaan, kuinka suomalaiset pankit osallistuvat säästämistä, sijoittamista ja talousosaamista koskevaan keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Pankkien viestintää tarkastellaan erityisesti yritysten ja yhteiskunnan välisten suhteiden, yrityskansalaisuuden ja yritysvastuun näkökulmista. Tavoitteena on lisätä tietoa siitä, miten sosiaalinen media toimii taloudellista kansalaisuutta koskevan keskustelun areenana ja millä tavoin suomalaiset pankit osallistuvat tähän keskusteluun.

Taustaa

Pankeilla on Suomen historiassa ollut merkittävä rooli ihmisten kasvattamisessa taloudellisiksi kansalaisiksi. 1900-luvun alkua luonnehtivat pankkien organisoimat koulusäästämisohjelmat, ja lisäksi säästäväisyyspropagandaa toteutettiin esimerkiksi pankkien julkaisujen välityksellä. Sodan jälkeen suosioon nousivat pankkien lastenkerhot, lehdet ja tapahtumat, joissa lapsia opastettiin ”pankkikansalaisiksi” pienestä pitäen.

Yhteiskunnan muuttuessa viestinnän ja yhteydenpidon keinot ovat muuttuneet, mutta pankeilla on edelleen merkitystä vastuullisen taloudellisen kansalaisuuden määrittelemisessä ja tukemisessa. Pankit osallistuvat esimerkiksi erilaisiin talousosaamista tukeviin yhteistyöhankkeisiin, usein osana niiden yhteiskuntavastuuta. Sosiaalinen media tarjoaa yhden areenan, jolla pankit voivat tavoittaa eri-ikäisiä kansalaisia ja osallistua talouden ilmiöitä koskevaan julkiseen keskusteluun. Pankit ovatkin ottaneet sosiaalisen median kanavat laajasti käyttöönsä.

Tutkimuksen näkökulma, aineistot ja lähestymistavat

Hankkeessa tarkastellaan pankkien viestintää sosiaalisessa mediassa diskurssintutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuksen keskiössä on se, millä tavoin pankkien viestintä muovaa säästämiseen, sijoittamiseen, lainanottoon ja talousosaamiseen liittyviä käsityksiä ja asettuu osaksi laajempaa keskustelua vastuullisen taloudellisen toiminnan merkityksistä. Lisäksi tarkastellaan, miten pankit määrittelevät viestintänsä kautta omaa rooliaan osana yhteiskuntaa. Aineistoksi kerätään säästämiseen, sijoittamiseen ja talousosaamiseen liittyvää keskustelua sosiaalisen median kanavista. Kerättyä aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin, retorisen analyysin ja diskurssintutkimuksen menetelmin.

Hankkeen vaiheita

Ensimmäinen osatutkimus ”Pankkien säästämisviestintä sosiaalisessa mediassa” toteutetaan lokakuusta 2019 toukokuuhun 2020. Osahanke keskittyy erityisesti säästämistä ja talousosaamista koskevaan keskusteluun Twitterissä.

Vaasan Aktia-säätiö on tukenut tämän vaiheen toteuttamista.

Tutkijat

Heidi Hirsto, KTT, apulaisprofessori, Vaasan yliopisto, Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö (yhteyshenkilö, hankkeen johtaja ja vastaava tutkija)

Nea Koivisto, tutkimusavustaja, maisteriopiskelija, Vaasan yliopisto

Hankkeen aihepiiriin liittyviä julkaisuja

Hirsto, Heidi (2018). Survival of saving. Paper presented at EGOS, European Group for Organizational Studies conference, Tallinna, Viro, heinäkuu 2018.

Hirsto, Heidi & Sihvonen, Tanja (2018). Tuhlaamisen vaarat, säästämisen ilot – Diskurssianalyysi taloustekstien tutkimuksessa. Teoksessa Liisa Kääntä & Eveliina Salmela (toim.) Näkökulmia viestintätieteisiin – Asiantuntijoiden viestinnästä digitaalisen median mahdollisuuksiin. Vaasan yliopisto. 44–53.

Hankkeen tiedot Vaasan yliopiston viestintätieteiden tutkijaryhmän sivuilla: https://www.univaasa.fi/fi/research/groups/communication/projects/pankkien_viestinta_ja_talouspuhe_sosiaalisessa_mediassa/